Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Lainahakemus

Lainahakemus

Lainahakemus.fi -palvelun kautta voi hakea sekä pientä että suurta lainaa. Pienimmillään summat lähtevät satasista ja suurimmillaan ne voivat olla kymmeniä tuhansia. Oli lainan koko mikä tahansa, on lainojen kilpailutus aina syytä tehdä huolella. Jo pienissä lainasummissa huonon lainan kustannukset saattavat kivuta yllättävän korkeiksi.

Pieniä ja suuria lainoja joustavasti

Lainahakemus.fi on kilpailutuspalvelu, jonka kautta voi kilpailuttaa sekä suuria että pienempiä lainoja. Pienimmät lainasummat lähtevät 100 eurosta ja suurimmat Lainahakemus.fi:n välittämät lainat ovat 60 000 euroa.

Kun haet luottoa Lainahakemus.fi -palvelun kautta, ei sinun tarvitse eritellä lainan käyttökohdetta. Lainaan ei myöskään vaadita vakuuksia tai henkilötakaajia. Hakemuksen teko on ilmaista, eikä lomakkeen täyttäminen sido hakijaa mihinkään. Voit siis ennen allekirjoittamista jättää prosessin kesken milloin tahansa, täysin ilman jälkivaatimuksia.

Kuva Lainahakemus.fi:stä

Lainan korko

Lainasi korko määräytyy lainasumman sekä -ajan mukaan. Lainasta riippuen loppukustannuksiin saatetaan lisätä muitakin kuluja. Löydät kaikki kustannukset varsinaisesta lainatarjouksesta, joten lue se huolella läpi ennen hyväksymistä.

Lainan nimelliskorko voi vaihdella välillä 4,19% – 20%. Vuosittaiset lainakustannukset voivat olla maksimissaan 150 euroa.

Nimelliskoron ja muiden lainakustannusten yhteissumma muodostaa lainan todellisen vuosikoron. Lainoja kannattaakin vertailla erityisesti todellisen vuosikoron perusteella, sillä vain se kertoo lainan kokonaiskustannukset. Pienissä lainoissa lainakustannukset ovat kuitenkin yleensä aina prosentuaalisesti isoja lainoja suuremmat, eli vertailu kannattaa tehdä huolella.

Laina-aika

Lainahakemus.fi-palvelun kautta haetulle lainalle voi saada takaisinmaksuaikaa 1 – 20 vuotta. Laina-aika kannattaa määritellä fiksusti, sillä liian lyhyt takaisinmaksuaika voi johtaa liian suuriin kuukausieriin. Ja mikäli talous on liian tiukalla, kasvaa maksuhäiriömerkinnän mahdollisuus oleellisesti.

Liian pitkä laina-aika taas johtaa turhan suuriin lainakustannuksiin. Mitä kauemmin korkoa joutuu maksamaan, sitä kalliimmaksi laina pitkässä juoksussa tulee.

Prosessi

Lainahakemuksen täyttäminen alkaa määrittelemällä haluttu lainasumma sekä sopiva takaisinmaksuaika. Voit etsiä oikeaa takaisinmaksuaikaa vaihtelemalla maksuajan pituutta. Tulet tällä tavoin näkemään, miten kriteerien muuttaminen vaikuttaa lainan lopullisiin kustannuksiin. Muista, että takaisinmaksusuunnitelma kannattaa aina tehdä varman päälle.

Kun lainasumma ja laina-aika on saatu sopiviksi, jatkuu hakemuksen täyttö henkilötiedoilla. Hakijan työsuhde, koulutus ja asumismuoto ovat tärkeitä tietoja lainanantajalle. Eläke tai osa-aikatyö ei ole este lainan saamiselle, mutta tulot vaikuttavat lainaehtoihin. On siis tärkeää kertoa omasta tilanteesta hakemuksessa tarkasti.

Lainahakemus.fi -palvelun kautta voi hakea lainaa myös toisen henkilön kanssa. Jos esimerkiksi työssäkäyvät puolisot hakevat yhteistä lainaa, tulee korko taatusti olemaan kilpailukykyinen.

Kun hakemus on valmis, klikkaa ”hae lainaa”. Saat sen jälkeen omiin ehtoihisi mukautetun ja kilpailutetun lainatarjouksen noin varttitunnissa. Jos tarjous miellyttää, voit hyväksyä sen verkkopankkitunnusten tai mobiilivarmenteen avulla.

Lainaa: